Lapsen kuolema ja elämää surun keskellä.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Kroppa otti lopputilin

Vuoden sisällä tapahtui niin paljon suuria asioita. Avan kuoleman jälkeen olin hetken kotona, kunnes koulu alkoi. Koulu alkoikin rytinällä ja tehtäviä oli paljon. Samoihin aikoihin oli keskeytys. Torstaina raskaus keskeytettiin ja maanantaina palasin kouluun. Oli ikävä Avaa, oli suru keskeytyksestä, kroppa kovilla keskeytyksen jälkeen, olo oli väsynyt, mutta en halunnut antaa periksi. Halusin kouluun. Olen innoissani siitä. En voi antaa periksi.

Avan syntymäpäivän (31.10) jälkeen aloin lukemaan koulutehtäviin liittyvää materiaalia kuolemasta. Se olikin vaikeampaa kuin luulin. Kaikki mitä tekstissä luki, kaikki liittyi jotenkin Avaan ja toi muistoja esille. Aikaisemminkin kaikki, mitä tähän asti koulussa oli käyty, liittyi jotenkin Avaan. Olisin voinut kertoa moneen asiaan omakohtaisen kokemuksen. Välillä oli vaikeaa tunnilla pidättää itkua. Sain kuitenkin taas huulta puremalla pidettyä itseni kasassa.  

Avan syntymäpäivä oli lauantaina ja maanantaina puoli vuotta kuolemasta aloitimme koulussa tunnin videolla, jonka ensimmäiset sanat kuuluivat jotenkin näin: ” Äidin ja tyttären viimeinen puoli vuotta..” Purskahdin itkuun ja lähdin luokasta pois. Se viikko oli hyvin vaikea. Silloin kroppa otti lopputilin. Stop tuli vastaan. Kurkkua kuristi, rintaa puristi, koko kropan valtasi ihan hirveä olo. Sydän löi vauhdilla, aloin tuntea sykkeen muljahduksia. Tuntui kuin sydän pomppaisi kurkkuun. Ruoka ei maistunut. Oli väsynyt ja paha olla. Itketti. En pystynyt olemaan paikoillani. Katkeruus ja viha tulivat takaisin. Oli ahdistava olo. Lääkäri määräsi jo rauhoittavia, mitä en kuitenkaan ikinä hakenut apteekista. Silloin päätinkin koulussa kertoa luokalleni Avan elämästä ja kuolemasta. Samalla sain omaa oloani helpotettua.  Myös musiikki oli ja on tärkeä asia, jolla saan purettua ahdistusta. Saan vain eläytyä musiikkiin ja samalla olo helpottuu. 

Vielä näin kahden kuukauden jälkeenkin tunnen ahdistuksen oireita. Välillä pala hyppää kurkkuun tai alkaa ahdistaa, mutta tällä hetkellä olo on paljon parempi. Ainakin taas hetken.. Minulla on niin hyvä tukiverkko, jonka avulla olen taas paremmassa kunnossa. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti