Lapsen kuolema ja elämää surun keskellä.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Paniikkikohtaus?

Kerroin, että voin paremmin ja että ahdistusoireet ovat lieventyneet. Eilen kävi psykologi ja juttelin iloisesti ja innostuneesti kaikesta. 

No, tänään tein koulutöitä koko päivän ja kaikki oli hyvin, olo oli hyvä, kunnes ihan yhtäkkiä teksti alkoi lainehtia. Siitä syntyi hirveä paniikki. Sitten kurkkua alkoi kuristaa ja päätä alkoi pyörryttää, tuntui, että suuhun nousi metallinen maku ja heikotti. Tuntui, etten saa happea, henkitorvi tukkeutuu ja että kuolen kohta. A ei ollut kotona. Menin oven viereen istumaan varmuuden vuoksi, että on lyhyt matka ulos. Soitin A:n kotiin ja soitin vielä ystävälle. Ystäväni rauhoitteli. Puhuttiin mitä sattuu ja huomasin, että kuristus väheni. Tajusin myös, että en ole muistanut syödä tai juoda mitenkään hyvin tänään. Aloin syömään suolakeksejä ja toivoin, että ne parantavat oloa. Taas oireet pahenivat. Soitin toisellekin ystävälleni. Oireet rauhoittuivat. Molemmat heistä ovat myös saaneet paniikkikohtauksia ja tunnistavat oireet.

Tunnistin, että kohtaus on samanlainen, jonka sain syksyllä. Silloin koko kroppa tuntui siltä, että olisi pistetty 100 puudutuspiikkiä ihon alle. Se oli sen päivän iltana, kun olin joutunut vielä kaavintaan. Tuli paniikki. Silloin tuli samat oireet kuin nyt. Tuntui, kun henkitorvi tukkeutuu ja että kuolisin kohta. Kun menin kyljelleen, tuntui kun "puuduteaine" valuisi kropan toiselta puolelta toiselle. Ambulanssi kävi kaksi kertaa, kunnes toisella kertaa minut vietiin Loimaan sairaalaan. Siellä minulle tuli sellainen olo, että he nauroivat minut pihalle. Käytös oli kurjaa. Olin niin vihainen niille kaikille. Nykyään välttelen sitä sairaalaa, jos se vaan on mahdollista. Seuraavana päivänä menin Tyksiin zombina ja minulle laitettiin heti tippa tippumaan. Olin kuulemma valkoinen ja huonovointisen näköinen. Tunsin sen itsekin. Minua tutkittiin. Kaikki oli ok. Syytä ei löydetty, mikä aiheutti sen puutuneisuuden tai sen huonon olon. Methemoglobiiniarvo oli kuulemma vähän koholla, mutta jälkikäteen sain kuulla, ettei mitään puuduteainemyrkytystä kuitenkaan ollut, vaikka jotain sinnepäin minulle Tyksissä sanottiin. Nyt mietin, että johtuiko se kaikki kuitenkin vain paniikkikohtauksesta?

Sillä hetkellä, kun kohtaus tuli, paniikkia vaan lisäsi se, että aloin ajattelemaan kaiken maailman juttuja. Jos minulla onkin se syöpä, mitä koko ajan niin kauheasti pelkään? Mitä jos minulla onkin sisäinen verenvuoto ja menen sokkiin? Aivoinfarkti? Sydänkohtaus? Mitä jos kuolen kohta, eikä A ehdi tulla kotiin? Nyt jo vähän ehkä naurattaakin kaikki hullut ajatukset, mutta paniikkihetkellä ne ei naurata.

Edelleen tällä hetkellä sydän tykyttää, huippaa, rintaa puristaa, kurkkua kuristaa ja tulee ”epätodellisuuskohtauksia”, mutta kaipa se tästä taas hellittää. Suurin huippu meni jo. En vaan osannut varautua tähän yhtään. Se tuli niin puskista.

7 kommenttia:

  1. voisko olla hyperventilaatiolta? Se Liittyy usein paniikkiin ja stressi on vissiin yleinen laukaisija.Tsemppiä kaikkeen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo hyperventilaatiota. Niitä on tullu elämäni aikana paljon. Tunnistan ne. Kiitos! :)

      Poista
  2. Oi ei! Ei noita enää sulle ❤
    Mun mielestä selvä paniikkikohtaus, itsellä kokemusta 25 vuotiaasta asti... oisko sun rankat kokemukset laukaisseet tän. Toivotaan että menee ohitse. Lämmin hali naspurista aidan takaa ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varmasti kaikki yli vuoden aikana tapahtuneet vaikuttaa. Kiitos! <3

      Poista
  3. Paniikkikohtaus tuttua. Luulin itse on on sydänkohtaus meneillään. Happi loppui ja paikat puutui. Kädet kouristeli. Onneksi oli hyvä lääkäri Kyrössä joka ymmärsi oireet. Kohtaukset tulee ja menee. Toivottavasti harvemmin. Niin siellä kuin täälläkin. Enää ei vaan pelota niin paljon kun ymmärtää sen. Voimia jaksamiseen Mia <3 Ja tähdelle ajatuksia <3

    VastaaPoista