Niin minäkin luulin. Avan kuoleman jälkeen päätimme, että
haluamme lisää lapsia. Uskalsimme yrittää ja tulinkin heti raskaaksi. Pelotti,
että lapsi on taas sairas, mutta toivoin ja uskoin, ettei niin käy. Ihmiset
lohduttivat, että nyt saatte terveen lapsen. Ei voi kuulemma olla niin huono
tuuri, että taas lapsi olisi kuoleman sairas. Elokuun lopulla otettiin
istukkanäyte ja viiden päivän päästä tuli tulokset. Olin juuri aloittanut
opiskelun. Tunnilla tunnistin Tyksin numeron. Juoksin käytävään. Vastasin.
Lääkäri esitteli itsensä ja sanoi heti, että tulokset ovat tulleet ja
valitettavasti vauva on sairas. Itkin käytävällä. Kuuntelin mitä lääkäri
selitti. Kysyin kumpi. Tyttö kuulemma. Sovittiin, että menen samana päivänä
Tyksiin. Olimme kertoneet jo, että jos vauvalla on sama sairaus kuin Avalla,
raskaus keskeytetään. Emme enää koskaan halua nähdä oman lapsen kärsimystä,
joka on niin sydäntä raastavaa, ettei sanoin voi kuvata. Puhelu loppui. Menin vessaan itkemään. Mietin
taas epäuskoisena, että mitä juuri äsken tapahtui. Soitin A:lle ja parille
ystävälle huonot uutiset. Lähetin viestin koulukaverille, jolle olin edellisellä
viikolla kertonut kaiken. Pyysin häntä tuomaan tavarani. Hän tuli, antoi
tavarat ja halasi. Lähdin ystävän luokse Turkuun.
A tuli myöhemmin hakemaan
minut ja menimme Tyksiin perinnöllisyyspoliklinikalle keskustelemaan lääkärin
kanssa. Tyksissä allekirjoitimme paperin, jolla haettiin Valvirasta lupaa raskauden
keskeytykselle. Olin viikolla 14. Seuraavana päivänä hain äitiyspolilta
keskeytyspillerit vanhalta, kärttyiseltä ja empatiakyvyttömältä hoitajalta. Oli
niin paha olo ja hoitaja teki olostani vielä kauheamman. Itkin vaan ja
mietin, miten tuollainen ihminen voi olla kyseisessä työssä. .
Kahden päivän päästä menimme Tyksiin ja pelkäsin ihan hirveästi. Onneksi saimme
aivan ihanan hoitajan, joka oli lukenut hyvin paperit ja tiesi Avasta. Halusimme
myös sairaalapapin käymään ja hänen kanssa sopisimme kaikki käytännön
järjestelyt ja siunaamistilaisuuden kulun. Kaikki meni lopulta melko helposti
ja pian sängyllä oli pienen pieni käteni kokoinen vauva. Vauvalla oli kaikki..
silmät, nenä, suu, korvat, kaula, kädet, sormet, jalat ja varpaat. Niin
epätodellista. Siinä oli meidän kolmas lapsi, kädelläni. Otimme kuvia ja
hyvästelimme pienen. Hoitaja haki meidän Mona-vauvan ja vei valkoisessa
pahviarkussa kylmiöön.
Meni monta viikkoa, että ymmärsin tilanteen. Välillä
silitin masua kunnes tajusin, että en olekaan enää raskaana. Se oli vaan niin
käsittämätöntä. Normaalisti ollaan raskaana, sitten ei olla enää, mutta on
vauva. Minä en enää ollut raskaana, mutta minulla ei myöskään ollut vauvaa. Monet yrittivät lohduttaa, että onneksi raskaus oli niin alussa. Ei auttanut. Se oli silti meidän vauva, pienen pieni vauva.
Monan siunaustilaisuus
pidettiin seuraavalla viikolla. Siellä oli meidän perhe ja minun vanhemmat.
Tilaisuus oli kaunis ja pappi aivan ihana. Saimme oman kynttilän
Monalle. Kuuntelimme myös saman kappaleen, jonka tein Avalle ja joka soi
Avankin hautajaisissa. Sitten taas lähdimme ajamaan kappelista pieni arkku
takapenkillä kohti hautapaikkaa. Matkalla mietin, että miten näin voi käydä
taas? Juuri neljä kuukautta sitten kuljetimme pientä valkoista arkkua
autossamme ja nyt taas. Kun pääsimme perille, A ja isäni laskivat Monan
isosiskonsa hautaan.
Keskeytyksestä en ole paljoa puhunut, koska se miten ihmiset siihen suhtautuvat, pelottaa. Tiedän, että teimme oikean ratkaisun, koska Monan ei tarvinnut käydä samaa tuskaa läpi kuin Avan. Kuitenkin tiedän, että on niitä ihmisiä, jotka eivät hyväksy keskeytystä missään tilanteessa. Kukaan, joka ei ole ollut samassa tilanteessa, ei voi arvostella meidän tekoamme.
Keskeytyksestä en ole paljoa puhunut, koska se miten ihmiset siihen suhtautuvat, pelottaa. Tiedän, että teimme oikean ratkaisun, koska Monan ei tarvinnut käydä samaa tuskaa läpi kuin Avan. Kuitenkin tiedän, että on niitä ihmisiä, jotka eivät hyväksy keskeytystä missään tilanteessa. Kukaan, joka ei ole ollut samassa tilanteessa, ei voi arvostella meidän tekoamme.
Nyt meillä on kaksi tyttöenkeliä.
Tulee itku kun muistelen sitä päivää kun sait puhelun :'( <3
VastaaPoista<3
PoistaPaljon voimia teille <3 <3
VastaaPoistaKiitos! <3
PoistaOotte kyllä joutuneet kokemaan enemmän kuin ihmisten on määrä kestää! Ei voi kun itkeä ja lukemalla kokea teidän tuskaa.. Olette vahvoja, voimia teille ja kaikkea hyvää teidän perheelle tulevaan <3
VastaaPoistaKiitos <3
Poista