Lapsen kuolema ja elämää surun keskellä.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Miksi?

”Leikkaisin sut irti kolariautosta
Raahaisin ulos palavasta talosta
Ja vaikka väkisin ja vaikka väkisin
Mä käynnistäisin sun sydämen
Nostaisin kopteriin hyökyaallosta
Kokonaiseksi ompelisin paloista
Ja vaikka väkisin ja vaikka väkisin
Mä käynnistäisin sun sydämen”


Laura Närhen uusi kappale Supersankari on kaunis kappale.

Mutta..

Ajoin tanssiharkkoihin, kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Tuli itku. Tuli ihan hirveä olo.

Miksi minä en pystynyt suojelemaan Avaa kuolemalta? Ihan hirveää, etten mitenkään pystynyt estämään sitä, vaikka olisin mitä tehnyt. Miksi minä en pystynyt suojelemaan lastani?

”Ja vaikka väkisin ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen”

Avan voimat loppuivat. Avan keuhkot eivät enää jaksaneet. Avan sydän pysähtyi. En voinut sille mitään. Vaikka olisin yrittänyt väkisin käynnistää Avan sydämen, mitään ei olisi ollut tehtävissä. Sairaus vei Avan.

Avan tuskat loppuivat. Vaikka minun sydän on loppu elämäni pirstaleina, Avan on nyt hyvä olla. Avan ei tarvitse enää kärsiä. Minä kärsin nyt. Mielummin minä kuin Ava.  






3 kommenttia:

  1. Olen menettänyt lapseni, hän oli kylläkin jo aikuinen. Silti tunteet, ajatukset olivat samanlaisia.Äiti on aina äiti, vaikka hän olisi kahdeksankymmentä ja lapsi kuusikymmentävuotias. Tuskasta kasvaa voima, joka kantaa, antaa uskoa, että kaikella on tarkoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Lapsen menetys on aina väärin. Lapsen menetys on lapsen menetys, olipa lapsi ja äiti minkä ikäisiä tahansa. <3

      Poista