Lapsen kuolema ja elämää surun keskellä.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Suru

Suru kertoo suuresta rakkaudesta johonkin, minkä on menettänyt. Johonkin, mitä ei koskaan enää saa takaisin. Suru on ikävää, kaipausta, vihaa, lohduttomuutta, katkeruutta, helpotusta, pelkoa, epävarmuutta, hyviä ja huonoja muistoja.. Jokainen kokee surun omalla tavallaan. Eräs ihana ihminen sanoi, että surussa kaikki tunteet ovat sallittuja ja että suuressa surussa kaikki epänormaali on normaalia. Suuri suru on miljoona haavaa kropassa, sydän murskattuna, keuhkot tukahdutettuna.. Siitä ei koskaan parane kokonaan, mutta kuulemma ajan kanssa helpottaa.


Joku kysyi, että olenko päässyt jo yli Avan kuolemasta. Ei, en ole, enkä koskaan pääse. Läheisen kuolema on aina käsittämätöntä. Vaikka sen järjellä ymmärtää, niin sydän ei kuitenkaan pysy ajatuksessa mukana.  Lapsen kuolema on aina järkyttävää. Lapsen kuolema ei ole ikinä normaalia ja sitä ei pysty koskaan hyväksymään. Siitä ei koskaan pääse yli, mutta sen asian kanssa pitää elää.


Suru on aaltomaista. Toiset päivät ovat huonoja ja toiset päivät ovat parempia. Välillä ikävä on sydäntä puristavan järkyttävän suuri ja välillä se on helpompaa. Ava on joka hetki mukanani. Joskus iloisina muistoina ja joskus surullisina. Joka päivä ja onneksi niin. 


Avan kuoleman jälkeen olin todella epävarma itsestäni. Tuntui, että minussa on jotain vikaa. Edelleen olen epävarma itsestäni. En enää niin epävarma, mutta kuitenkin. Minä, joka olen ollut aina itsevarma. Minä, joka olen tottunut esiintymään, toivoin vain olevani näkymätön. Välillä katkeruus, viha ja epävarmuus lieventyvät ja välillä taas suurentuvat. Kun oma lapsi kuolee, tulee epävarmuus elämästä, tulevasta ja kaikesta. Kaikki on epävarmaa. Itsestäni on lähtenyt lapsen mukana jotain. En ole enää kokonainen. 


12 kommenttia:

  1. <3 ja ihana kuva teistä kahdesta <3

    VastaaPoista
  2. Kaksi kaunista <3

    Puristaa rintaa kun ajattelee sitä tuskan määrää, minkä joudut äitinä kestämään :'(

    VastaaPoista
  3. Voi Mia... Oot ollu monta kertaa mielessä, kun Facebookin etusivulle pomppas sun kansikuva jonkun tykkäämänä. Omat kolmen kuukauden valvomiset enemmän tai vähemmän aamuun valvoneena tuntuu tällasta lukiessa niin pieneltä. Tänä yönä Eemin itkiessä rutistan vielä aiempaa lujemmin.

    Tsempit teille. Koko perheelle.

    VastaaPoista
  4. Hyvin puet sanoiksi niin tuttuja tuntemuksia!
    Sain lohtua tekstistäsi. Suru asuu sydämessäni, tänä päivänä ilo surun rinnalla.. 16 vuotta on mennyt eilisestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla. Aika kuluu äkkiä. Juuri eilen mulle sanottiin, että kohta on jo kevät. Hymyilin, kunnes tajusin, että kohta on tosiaan kevät ja 2,5kk päästä tulee jo vuosi Avan kuolemasta. Juurihan meillä oli vielä Ava täällä kotona meidän kanssa..

      Poista
  5. Samaistun tuohon, että päivät eroavat toisistaan. Meilläkin on ollut parempia päiviä, ja sitten taas huonompia. Nyt täytyy alkaa miettimään järjestelyitä, kuten esimerkiksi kuolinpesän tyhjennystä ja muita. Paljon on muistettavia asioita, ja otamme ulkopuolisen avun vastaan niin usein kuin mahdollista.

    VastaaPoista